Kohta kaikki kaveritkin on täysi-ikäisiä ja sitten ne kirjottaa tai valmistuu ja lähtee pois. En voi edes kuvitella enkä kyllä haluakkaan, vielä.
Eilen mietin että millaistahan on omat synttärit vieraalla paikkakunnalla vieraiden ihmisten kanssa. Tässä kuitenkin ollaan jo 10 vuotta vietetty synttäreitä samalla kaveriporukalla, tai perheen kanssa. Nooh, ehkä tulen kotiin maaliskuun 25.pv joka vuosi vaikka oisin missä!
Rakastan auringon tuoksua. Tai ihon tuoksua auringon jälkeen. Ehkä auringolla on oikeasti oma tuoksu, mutta se sekottuu ilmaan ja sitten kun se osuu iholle niin sitten se saa tahtonsa läpi ja alkaa tuoksumaan iholla. Vähän niinku loisena elää toisten iholla.
Vapauttavaa olla kotona ja ilman meikkiä ja takapihalla lukemassa ja auringossa. Kolmas päivä menossa jo, huomenna mennään rovaniemelle. Liikaa rakkoja ja juttuja jaloissa nii ei tiiä mitä kenkiä voi enää käyttää. Muutamaan viikkoon ei oo tarvinnu ees sukkia jaloissa pitää, aika kesästä. Eilen oli pakko kun ei sandaaleissa voi käveleen lähteä, kuntoilumielessä siis.
Nyt meen jenniinalle enkä aio tehä yhtään mitään ulkonäköni eteen, isken pipon päähän nii kaikki on ok.
Koska nyt on KESÄ.
Mulla pelottaa pikkusen. Tai silleen, unelmoin liikaa ja suunnittelen kaikkea. Nyt oon suunnitellu jo hmm, viiden vuoden päähän. Ens syksynä työharjotteluun ja koulu loppuun, sen jälkeen jonnekki muualle opiskeleen ja petyn, jos löydän itseni Torniosta. Eli jonnekkin muualle. Senjälkeen johonki aika isoon kaupunkiin pois täältä ja sieltäkin ehkä missä oon opiskellut. Tässävaiheessa aina huomaan että hei, oon ollu yksin kaikkien näitten kuvitelmien joukossa.
En ikinä unelmoi ystävistä. Se on TOSI pelottavaa.
Tai toisinpäin, ei oo ees käynyt mielessä että mitä sitten kun joudun jättämään tänne kaikki. Ja ajatellaan myös että JOS kaikki yllämainittu tulis tapahtumaan. Okei, perhe nyt on tietenki, mutta siis ystävät. Tuleeko mulla oikeasti ikävä? Luokkakavereita, ei kamalasti. Koska oon aina ajatellu niin, että luokka on vaan joku ohimenevä juttu, enkä oo koskaan ystävystyny luokakkavereihin niin kovasti että ois tullu ikävä. Anteeksi. Tai no en pyydä anteeksi ku niin se on vaan.
Haluan helpon elämän. Sellasen jossa vois vaan leijailla ilman mitään aikatauluja ja määräyksiä. Haluan työn, jossa ei oo liikaa nipottamista. Haluan elää ja olla. Haluan sellasen ehkä..naiivin elämän. Sellasen Amelié elämän :D Haluan myös niin ison rakkauden, että sen eteen tekis mitä vaan. Haluan Hiljaisten Siltojen rakkauden. Vaikka ei se ollut niin onnellinen.
Night after night you say you move on
tomorrow, tomorrow
Now, what's holding you back?
I don't know, I don't know
Night after night you say you move on
tomorrow, tomorrow
Now, what's holding you back?
I don't know, I don't know, I don't know
Soinu päässä jo vaikka kuinka kauan. Jos se lopettais ku kirjotan sen tuohon.
Haluan sen ISON RAKKAUDEN nyt ja heti. Haluan rakastua NYT.
]]>Okei valitsin vaan yhen jutun kirjasta.
"Siitä hetkestä lähtien kun vaimoni ja minä tapasimme,emme ole lopettaneet suutelemista. Minä olen katolinen ja hän on islaminuskoinen, joten hankaluuksia oli. Koko perheidemme kanssa käytyjen arkaluontoisten neuvottelujen aikana huulemme eivät hetkeksikään eronneet. Lopulta he hyväksyivät rakkautemme, joten menimme naimisiin. Kävelimme kielet toisiinsa sotkeutuneina kirkon käytävää pitkin. Nyt, kuuden avioliittovuoden jälkeen, olemme yhä yhteen sulautuneita. Saimme ensimmäisen lapsemme lopettamatta suutelemista hedelmöityksen, raskauden tai synnytyksen ajaksi. Huulemme ovat neljä rikkinäistä rupea ja leukamme ovat aina veren peitossa, mutta emme aio milloinkaan lopettaa. Olemme aivan liian rakastuneita."
]]>Sitten tästä nettikäyttäytymisestä. Isä luulee että jos netti on hidas, aukaistaan vaan 'toinen netti', eli uusi sivu, ja se toinen netti saattaa toimia paremmin koska edellinen voi olla VANHENTUNUT. Lisäksi jokainen osoite pitää 'tallentaa isälle siihen listaan', eli siis siihen minne kaikki tallentuu, sivuhistoriaan. Siksi syntyy aina kova paniikki kun joku osoite on tippunut listalta pois ja isä luulee että joku on sen tahallaan mennyt siitä poistamaan.
anteeks nyt vaan
Silti meidän perhe on ihanin ja paras. Kaikki keskustelee aina yhteen ääneen ja neljästä eri asiasta, mutta kun kaikki jutut tulee selviksi niin mikäs siinä.
]]>Naurujoogaan vain.
]]>Ahistaa. Koko vitun kaupunki on täynnä muistoja. Aina ku kävelee kaupungissä niin joka nurkalla on tapahtunu jotaki ja muistaa juttuja joita joko haluaa muistella, jolloin alkaa surkutteleen, tai sitte ei halua muistella ja alkaa ahdistaan. Vois lähteä pois täältä.
Ai että jos ottasin genitaalilävistyksen, pitäiskö minun sitäki esitellä jokapaikassa? No helvetti!
Ei oo enää ku jonkuaikaa nii alkaa kesäloma. Vaikea ois pistää tulevaa kesää paremmaks ku viimekesää, paineita. Lopettakaa jo se ilmastonmuutosvouhotuspaska. Onko Amerikkalaisetki yhtä huolissaan ku me? Ei tod oo, ja niillä on sentään pikkasen enemmän sakkia ku meillä. Vaikka kyllä mie voisin käyttää paperikasseja tai ei_kertakäyttöpusseja, ja niin aionki tehdä sitten ku ostan omat ruuat. Ja nuo samat idiootit paasaa tuolla teeveessä, ei ne mitään meidän elämästä kuitenkaan paranna. Onko joku oikeasti sitä mieltä että Paula Lehtomäki ei pelannu omaan pussiinsa ku alottaa työssä nyt eikä sitte äitiysloman jälkeen? Ihan sama, ei ees oikeasti kiinnosta niin paljoa.
Ja on totta, että jos ottaa yhen lävistyksen niin alkaa haluamaan lisää. Loppu.
]]>Olin laihtunu vuodessa 4kiloa. Enkä ees yritä laihuttaa, ehkä kiinteyttää vaan :D
Mutta taas ne on huolissaan ku oon kohta alipainonen. Niin, kerran meinattiin ottaa sairaalaan ku kuulema olin anorektikko, viis siitä mitä kerroin. Lääkäri vaan sano että jos et liho niin kyllähän se anoreksialta näyttää. Nojoo. Se oli sillon ku mikään ei ollu hyvin muutenkaan.
Oikeasti, niin ihanaa että voi elää. Voi vaan mennä ja olla ja elää. Miks sitte ressaan pienistäki asioista? Tai aika usein teen niin. Mutta toisaalta taas nautin pikkusistaki asioista.
Haluttas lähteä yksin junalla jonnekki, Ouluun vaikka. Siis pääasia siinä ois se juna. Se on jotenki romanttinen paikka :D Tai sitte oon vaan kattonu Rakkautta ennen aamua sillon kerran enkä pääse ohi siitä kuvitelmasta että mullekki kävis joskus niin. Tai sitte vaan nautin siitä että PYSTYN oleen junassa.
Oon niin vaikea ihminen.
Tiiättekö mitä teen tänään?
Meen ottaan sen lävistyksen. Matkassa on monta mutkaa, mutta jos se onnistuu niin sitten on hyvä, hetkenaikaa, koska sitte meen kotiin ja saan kamalat huudot. Toivottavasti se ois ees siedettävän näkönen sillä hetkellä eikä punanen ja turvonnu.
Tänään pittää myös testata sitä animaatiojuttua. Mistäköhän saan kotona valot laitettua ja sen verran tilaa että mahtuu leikkiin barbeilla. Ja sinistä pahvia meillä ei taida olla. Mutta kuhan kokkeilee.
Miten jotku jaksaa innostua autoista. Siis innostunhan mieki joistaki muista asioista mutta siis, luulis että se ois ihan sama millasella autolla ajelee, sehän on vaan kulkuväline. Vaikka kai se on verrattavissa vaikka pukeutumiseen ja silleen, eli taidan olla hiljaa.
Haluan oranssin kuplavolkkarin.
Vähän sama homma ku se että pitää ehtiä kävellä seuraavalle valotolpalle ennenku vastaantuleva auto ohittaa minut.